perjantai 6. joulukuuta 2013

Kuopukseni yhteistyökumppaneille! Kortit nro 109-110/2013

Pyynnöstä tein omalle kuopukselleni joulukortit, jotka päätyvät hänen yhteistyökumppaneilleen. Kortithan valmistuivat toki hänen toiveidensa mukaan. Korteissa on myös asiaan kuuluvia koristuksia, sillä toinen korteista päätyy tietokoneiden kanssa oleellisesti tekemisissä olevaan firmaan ja toinen taas liittyykin puhelimiin. Pienenä mainoksena kerrottakoon, että tietotekniikka-alan yritys Eveni Group löytyy Tuulosen kauppakeskuksesta kuin myös www.evenigroup.fi osoitteesta ja tietysti naamakirjasta. Kortit kuvasin vain päältä niiden henkilökohtaisen sisällön vuoksi ja julkaisen ne hänen luvallaan.Punasävyisestä kortista minulla "oli" myös toinenkin kuva, mutta...onnistuin jotenkin sössimään sen!

Joulukortit, nro 107-108/2013

Sitten siirryttiinkin väreissä punaiseen ja kultaan. Ystäväni tyttären mielestä ne ovat ainoat, aidot joulun värit. Ja niillä mennään!

"Pakkasen" värinen joulukortti nro 106/2013

Sinisävyinen, kylmä, joten pakkasen värinen. 
 

Postinkantaja! Kortti nro 105/2013

Kummisedälleni tein onnittelukortin. Hän on leipätyönsä tehnyt "vahvasti" postinkantajana, joten valitsin sen myös aiheeksi hänen korttiinsa. Lisäksi koitin tietysti saada kortista arvokkaan, juhlallisen. Hän oli tästä kovin otettu. Sopivasti oli myös juuri julkaistu postimerkkikin, aiheeseen sopiva, pitipäs sattua!

 

On syntynyt tyttövauva! Kortti nro 104/2013

Päädyin tekemään helistinkortin. Helistimen aihioksi en meinannut löytää mitään sopivaa "ympyrää", niin sitten lopulta päädyin yrittämään sitä Pringles-purkin kannesta. Kaikkihan meni vallan mainiosti siihen asti, kunnes tuli aika laittaa "kansi" päälle. Siinä kun nuo reunat ovat niin ohuet, että tarttumapintaa liimaamiseen ei juuri ollut ja koko homma meinasi mennä vallan sotkemiseksi. Mutta kun moneen kertaan vaan jaksoin aina tekelettäni korjailla ja paikkaliimailla niin lopulta sain kannen pysymään kiinni. Muutenhan kortista tuli kyllä vallan mainio, runsas hörhelö!
 

Onnittelukortti nro 103/2013

Tilauksesta syntynyt kortti, joka ei kuulemma varsinaisesti tullut onnittelukortiksi!!! Ja kortti oli menossa miespuoliselle henkilölle. Ota tästä nyt sitten selvää, mutta tällainen siitä tuli.