sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Äitienpäiväonnittelut kortti nro 33/2011

Meillähän on toki vain tuo yksi äiti jokaisella, mutta kortteja tarvitaan aina useita tuon päivän lähestyessä, joten olen yrittänyt olla kerrankin ajoissa liikkeellä ja tehdä kortteja valmiiksi. Kuten tästäkin kortista huomata saattaa, olen vallan ihastunut tuohon uuteen kiekurastanssiini. Kiekuroita on viimeaikoina ilmestynyt sinne sun tänne, etenkin useimpiin kortteihini. Ne on vaan niin ihania! Kortti on mustalla pohjalla ehkä hieman synkkä, mutta tunnelma välittyy kuitenkin lämpöisenä.
Ihanaa runsasta kukkarykelmääni unohtamatta!

Poikavauvalle kortti nro 32/2011

Varastostani kun en löytänyt kuin yhden poikavauvalle tehdyn kortin, niin kartutin kokoelmaa yhdellä poikavauvan maailmaan tulon johdosta. Pojat on poikia meiningillä tulin leimanneksi kortin reunan ympäriinsä hakaneulan kuvilla. Siniset sävyt kuuluvat tietenkin uskomusten mukaisesti myös pojille. Tuo valkoinen koriste, jossa tutti, tossut, kukka on Mexicosta tuotu tuliaisena ja tämä on ensimmäinen kortti jossa sitä käytän. Ja tämmöinen siitä sitten näillä aineilla syntyi.

perjantai 25. helmikuuta 2011

Surukotiin kortti nro31/2011 *Myyty*

Vihdoin ja viimein sain suoritettua vierailukäynnin, jonka olin luvannut tehdä lapsuuden ystäväni, joka menehtyi viime vuonna vanhempien luokse. Murhe oli jo hieman tasaantunut, vaikkei se kyllä koskaan unohdu. Minä sitten aamusella askartelin varta vasten kortin, jonka kukkasen kanssa mukanani vein.
 Kortista onnistuin saamaan positiivisen, vaikka aihe ei sitä ollutkaan. Myös heillä viettämäni iltapäivä oli kaikin puolin onnistunut. Minulle vierailusta jäi positiivinen mieli.
 

Häätunnelmaa kortit nro 29 ja 30/2011

Sitten tuli tehtyä muutama kortti hääparille. Tällä kertaa ovatkin ihan neutraaleja, sillä kaikkihan eivät rakasta suunnattomasti kaikkea hörhötystä kuten minä itse.
"neutraali neutraali"
"neutraali"

keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Ilmassa matalapainetta ja melankoliaa

Mieli on jostain syystä ollut jo jonkin aikaa hieman alavireinen ja nyt se sitten jo rupee näkymään. Mietin, että mitä sellaista voisin tehdä, mitä en kaikkien blogissa ole nähnyt. Joten näillä mietteillä päädyin tekemään adressia. Kaupoissa myynnissä olevat adressit ovat mielestäni aika koruttomia ja osassa taitaa peräti olla jonkun liikeyrityksen mainos. Joten tein kaksi itseni näköistä surunvalittelua.
Leikkasin metallihohtokartongeista, yksipuoleisista (kulta ja hopea) sopivankokoiset "kortit". Laitoin adresseihin myös sisälehdet samanvärisistä papereista ja värkkäsin.
Värit näkyvät tässä kuvassa sellaisina kuin ne ovatkin.


Leimakuva on Inkadinkadon-setistä ja kiekurat on stanssattu Sizzix Flourishes-setillä ja teksti on Stempelkellerin tekstileimasimista. Niin ja tässä kuvassa näkyy myös nuo laittamani sisälehdet. Todennäköisyys, että mahtuvat myös kirjekuoreen on olemassa.

maanantai 21. helmikuuta 2011

Sydän on löytänyt sydämen Kortti nro 28/2011 *Myyty*

Avioliiton satamaan purjehtiville onnittelut. Tässä olen myös vaihtelun vuoksi käyttänyt 3D-pyramidikuvaa. Korttiaskartelua aloittaessani käytin ainostaan 3D-kuvia, joten ajan saatossa tietysti kyllästyin niihin, mutta nyt on joskus kiva taas ottaa ne esiin. Minun makuuni kortissa "täydelliset" värit.
Toisensa tahtoneille;=)

Tyttövauvoille Kortit nro 26 ja 27/2011

Tein siis aina vaan vauvakortteja, mutta näitä tyttökortteja tuntui jostain syystä näköjään syntyvän helpommin. Korteista molemmat ovat tehty aika lailla leimaten, värittäen, koristellen sekä hempeillen.
Tervetuloa maailmaan sinä pieni ihmisen "taimi"

Prinsessaonnea Kortti nro 24 ja 25/2011

Prinsessakortit näkivät päivänvalon kuinkas muutoin kuin vaaleanpunaisin sävyin.
Hip Hei, täältä tullaan elämä
"Syötävä" kortti 3D-kuvalla

Vauvaonnea Kortti nro 22 ja 23/2011

Nyt sitten tulikin tehtailtua kortteja uusille elämänaluille. Tosin mulla taisi jäädä toi homma hieman pykälään, sillä kortteja syntyi useita kun alkuun pääsin. Tosin keväällä syntyy kyllä vauvojakin yleensä paljon. Väreinä pirteät ja hempeät sävyt.Tästä ensimmäisestä kortista tuli tämmöinen unisex-malli, sopii molemmille sukupuolille.




Kortin reunoja kiertävä ankka löytyy Fiskarsin vauvasetistä. Ankkojen siipiin olen sipaissut hieman lasiteainetta. Haikara kiekuroineen on stanssattu Sizzixin stansseilla.
 Seuraavaksi valmistuikin sitten kortti Prinssille. Kukista nuo isoimmat olen tehnyt itse isolla Retrokukkaleikkurilla, jotka sitten embossasin, keskelle leikkasin vielä Floral- lävistimellä kukkaset, joiden keskellä tarrahelmen puolikas.

perjantai 18. helmikuuta 2011

Äidille kortti nro 21/2011

Sitten jatkuukin askartelu, teemana äitienpäivä. Kuva on loma-aamuina väritetystä kuvavarastosta.
Ja nuo koristeet, sieltä kaukaa ja lämpimästätuovat itselleni mielikuvan turkoosista merestä

Hääkortti nro 20/2011 *Myyty*

Ensitöikseni askartelin kortin, joka minulta oli tilattu. Kortti hääparille. Tilaaja itse oli valinnut korttiin tulevan kuvan ja kortin piti olla vihreä sävyltään. Siitä olikin sitten helppo lähteä kortin tekoon. Kortilla ei vielä olisi ollut mikään kiire, mutta kumma juttu silloin kun tietää, että pitää tehdä jotakin saattaa sen tekeminen kestää kauankin, joten päätin siksi ottaa sen heti työn alle. Ja nyt se sitten on pois mielestä, valmiina odottamassa juhliin pääsyä.
Toiveiden mukainen toteutus minun näkemykselläni
Kortin kaikki koristeet ovat
tuliaisvalikoimastani, kuinkas muutenkaan

Hola los amigos!

Nyt on sitten lomailtu ja kerätty voimia talven pakkasiin. Terveiset tuon teille Mexicosta, jossa lomani vietin. Kuten varsin arvata saattaa, en lomalleni lähtenyt täysin ilman askartelutarvikkeita. Mukaani otin leimakuvia, joita sitten aamun tunteina värittelin ja valmistakin syntyi. Enkä reissulla mitenkään välttynyt törmäämästä askarteluliikkeisiin. Koristeita kortteihin, kukkia, perhosia, olin ajatellut hankkia, jos niitä löytäisin. Ja niitähän löytyi. Muutamaan kuvaan olen yrittänyt ikuistaa "läjän" koristeita, jotka sieltä kotiin toin. 
On ne niin kauniita
Hieman eriteltynä, jotta niistä jonkinlaisen käsityksen saisi. Koristeet olivat siellä todellakin edullisia ostaa, joten mielelläni toin niitä itselleni tuliaisiksi.