lauantai 26. marraskuuta 2011

Vintagekuvalla, kortti nro 196/2011

Vintagekuva on astunut ajassa askeleen eteenpäin ja saanut hieman myös väriä mukaan. Pakko tunnustaa, että tällä hetkellä ihastukseni kohde on nuo lumihiutalekuviot ja niitä onkin sitten siellä ja täällä. Sekä stanssattuna että lävistettynä, kimalteella ja ilman.
 

Jouluntoivotusta, kortti nro 195/2011

Pääroolissa kukas muu, kuin itse joulupukki. Leimakuva suuri, korttia hallitseva. Mukaan pääsi myös muutama itse tehty ruusu.
 

Nostalgiaa, kortti nro 194/2011

Jo vain onkin historian havinaa tässä kortissa, jouluista sellaista. Jouluisista väreistä ei voi mennä kehumaan. Tunnelma on kuitenkin harmoonisen kaunis vaikka värit synkät ovatkin. Lisäksi laitoin vielä vähän kaikkea, joten "makkarakalakeittohan" siitä sitten tuli.

perjantai 18. marraskuuta 2011

Joulusuklaalle kääreet!*Myyty*

Viime vuonna jo katselin, että olitte loihtineet suklaalevyille ihania kääreitä, juhlallisia, makeita pikkumuistamisia. Joten nyt siis ryhdyin itsekkin toimeen. Minulle on vaan sattunut niin hassusti, että olen vahingossa onnistunut ostamaan kertakäyttösuklaalevyjä malliksi. Joten minun ohjeeni mukaan tarvitaan aina yksi suklaalevy, jolla saadaan siis tehdyksi yhdet kääreet! Millaisia ohjeita teillä muilla oikein on? Riittääkö yksi suklaalevy useampiin kääreisiin vai tarvitaanko niitä kenties vieläkin enemmän? 







 

Valtavan ihania helmiä!

Miten mä saatoinkin unohtaa hankkineeni myöskin helmiä tuolta kädentaitotapahtumasta. Helmihattuja, lenkkejä, magneettilukkoja ja kaikkea muuta tarpeellista unohtamatta, siis niiden helmien lisäksi tietysti.







 

Jouluisia kortteja nro 192-193/2011

Hieman mennään tässä synkillä väreillä, mutta tunnelma, se on niin kirkas, jouluinen. Lopultakin olen niin ihastunut tähän kohokuviointitaskuun, tällä aikaan saa aivan ihania kortteja. 










Korttien sisus ja taustat molemmissa samanlaiset



 

Joulukortit nro 190-191/2011

Joulukortteja tuli tehtyä kaksin kappalein. Sininen on mielestäni niin kiva joulun väri, vaikkakin se on kylmä, mutta niin se on kylmä yleensä talvikin. Näiden korttien aikaansaaminen oli tuskan takana, sillä ideat puuttuivat kokonaan ja siksi näissä ei siis ole ajatuksen häivääkään. Siispä mielestäni nämä kortit edustavat epäonnistumisen kukkasia, joita aina silloin tällöin tapaan vuodenajasta riippumatta. Mutta sitten taas tuo huumorin kukka on se, joka vetää mut suosta ylös, joten näillä mennään. 



















 

Kädentaitotapahtuman hankinnat!

Viikko sitten tuli vierailtua tyttäreni kanssa kädentaitotapahtumassa, joka oli Helsingin messukeskuksessa. Niin siinä taas perinteisesti kävi, että rahat meni, mutta reppu jäi. Siellä olisi ollut niin mahottomasti paljon katseltavaa, mutta minä keskityin enemmän tuohon askartelupuoleen. Lapsenlapseni sen sijaan olisi viihtynyt ainoastaan niitä eläimiä taputellen, joten teimme siis kompromissin ja yritimme ehtiä vähän molemmissa viettämään aikaamme. Ihan tasan ei jako vissiin mennyt, sillä samantien kun pikkumies nukahti rattaisiin, suuntasi mummo kulkunsa...arvaatte varmaankin! Muutamia kuvia siitä mihin kaikkeen tuo heikkomielinen mummo taas lankesi.
Ostoksia Ökömököstä
Ostokseni Heinikasta
Ostokseni Sinellistä
Valitettavasti en muista kenen pöydässä olin ostoksilla!

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Yllätykselle tasku!*Myyty*

Kotelot ovat valmiina ostettuja, joita sitten ryhdyin koristelemaan jouluisin aihein. Osan koteloista värjäsin Glimmermisteillä ja toiset Inkkasin. Sizzixin Winter stansilla leikkasin kuvioita koristeiksijotka sitten kokosin konaisuuksiksi. Helmienkeli tuo oman tunnelmansa. Kimalleliimaa ja efektiaineita unohtamatta. Inkattuihin koteloihin koristeeksi laitoin itse tekemiäni kukkasia. Nyt voin sitten yllätyskoteloon sujauttaa vaikka lottokupongin, lahjakortin, leffaliput, siis jotain pientä. 
 

Pakettikortteja pukin yllätyksiin!

Sitten tein tämmöisiin valmiisiin tagipohjiin joulun tunnelmaa ja niistähän valmistuikin pakettikortteja. Ensin Inkkasin pohjat lähinnä vihreän ja punaisen sävyillä. Sen jälkeen leikittelin Tapestryn leimaseteillä, kuvioita leimasin eri värisin mustein kortit ympäriinsä. Hyvän joulun tekstillä sitten viimeistelin. 
 

tiistai 8. marraskuuta 2011

Pakettikortteja jouluiseen juhlaan

Hassua, nämä kortit ovat valmistuneet ihan tähteeksi jääneistä silpuista, vähä niin ku roskista, niin ku kivasti sanottuna. Näyttävät kyllä tässä huomattavasti kauniimmilta kuin roskiksessa. Pienet ja sirot näistä tuli, kun vielä taitoin kortit keskeltä saaden niistä kaksiosaiset. Jouluisia eyletteja laitoin nauhojen pujotusreikiin.
Taustapuolella myöskin eyletit
 

Joulukorttien tehtailua, kortit nro 185-189/2011

Joulukortteja lähes liukuhihnatyönä, on se puuduttavaa eikä siis oikein sovi mun mielelle. Tuntuu kuin luomisen ilo jotenkin pääsisi katoamaan, mutta oisko se kuitenkin vaan mielikuvituksen puutetta. Tässä mennään siis myös aika simppelillä systeemillä, nopsaan tulee valmista. Tuo joulutähti leimasin on varsin oiva ostos ja löytyi sekin Tiimarista. Kuvat värittelin watercoloureilla, hieman eri sävyillä ja havujen päälle sitten tupsuttelin lumiainetta. Nauhojen päälle laitoin erillaisia yksityiskohtia, rusetin, kilikellon, helmienkelin, joulukellot ja näin sain kuitenkin hieman toisistaan eroavat kortit aikaan. Korttien sisällä sitten noita itse tekemiäni "loistavia" tähtiä.
 

Joulun toivotusta, kortit nro 183-184/2011

Kortit lähtivät syntymään kohokuviointitaskusta, jonka Leimailutaivaasta tulin hankkineeksi. Tyttäreni tykästyi siihen kovasti, minä en sitten niinkään. Päätin tässä eräänä päivänä kuitenkin edes kokeilla sitä. Enkä sitten vieläkään oikein syttynyt tähän "taskuun". Sitten sain herätyksen kokeilla siihen noita lumiaineita, aattelin hieman korostaa ja korottaa kuvassa olevaa steariinia. Tässä vaiheessa olin jo sitten ihan myyty, sillä korttien saama ulkonäkö oli niin mieluinen ja jotenkin aito. Siveltimellä levitin ensin Glitter Snowta, jonka sitten vielä rajasin Snow Penillä. Toisesta kortista jätin tuon rajauksen pois. Päälle tietysti kimallusta ripottelin. Rajattu on muhkeampi ja täyteläinen, kun taas rajaamaton on aidomman näköinen. Tiimarista löysin tuon korttia hallitsevan tekstileimasimen. Yksinkertaista, pienellä työpanostuksella. 
 

maanantai 7. marraskuuta 2011

Ihanaiset kynttiläkortit, nro 179-182/2011*Myyty*

Useammasta eri blogista bongasin tämmöisiä kivoja kynttiläkortteja. Nyt en siis kyllä pysty sanomaan kenen keksintöä apinoin, mutta idea ei siis suinkaan ole omani. Mutta, voi miten ihania niistä sitten tulikaan. Ajatukseni oli antaa niitä mahdollisesti työkavereilleni joulumuistamiseksi. Tuo kortin koko meinasi ensin olla hieman hakusessa, siispä yksi näistä korteista on hieman muita suurempi. Ikkunan kynttilöille rakensin piirtoheitinkalvosta. Kynttilöitä korttiini sain mahtumaan neljä kappaletta, tuoksuisia sellaisia, joita "saksanmarkkinoilta" ostin.

Hau, hau onnittelut, kortti nro 178/2011 *Myyty*

Työkaverini kaipasi korttia kummitytölleen. Tarina kertoi tytöllä olevan mustan villakoiran, joka on hänelle kaikki kaikessa. Toiveena siis oli, että kortti olisi jokseenkin koiramainen. Onnekseni vielä muistin Art Impressionsilta löytyvän myös tällaisen leimasimen. Kortin pohja on itse tekemäni kivimaalilla toteutettu hässäkkä.Muutamilla tahmatassuilla höystettynä. Murrr, murrr...

Minulle myös joulutunnelmaa! *Myyty*

Kun kaveri saa kerran enkelit korviin, täytyyhän minunkin jotain kivaa saada. Niin siis päädyin tekemään itselleni jouluisen avainnauhan. Voi kyllä siitä tulikin sitten niin jouluisa.